Aikajana: Historiaa
Filmi: ”Keskustelukerhosta keskeiseksi päätöksentekijäksi”
Tässä dokumenttifilmissä kerrotaan Eurooppa-neuvoston vaiheista sen perustamisesta tähän päivään saakka. Siinä esitellään viime vuosikymmenten tärkeitä merkkipaaluja, jotka ovat vaikuttaneet EU-johtajien päätöksentekoon.
Tarinan kertojina on henkilöitä, jotka ovat olleet todistamassa Eurooppa-neuvoston muuttumista nykyiseksi keskeiseksi päättäjäksi.
Lue lisää Eurooppa-neuvoston, EU:n neuvoston, euroryhmän ja eurohuippukokouksen roolia muovanneista tapahtumista ja sopimuksista.
-
1950
Schumanin julistus
Ranskan ulkoministeri Robert Schuman antoi julistuksen yhteisen korkean viranomaisen alaisuuteen asetettavan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta. Euroopan unionille luotiin perusta, jonka pohjana on kaksi keskeistä periaatetta: rauha ja solidaarisuus.
-
1952
23. heinäkuutaPariisin sopimus
Pariisin sopimuksella perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY), jonka avulla luotiin yhteiset markkinat hiilelle ja teräkselle. Näin lievitettiin Euroopan maiden välillä toisen maailmansodan jälkeen vallinneita jännitteitä ja epäluottamusta. EHTY-sopimus, jonka voimassaolo päättyi vuonna 2002, oli ensimmäinen Euroopan yhteisön perustamissopimuksista.
-
1952
8. syyskuutaEHTYn erityisen ministerineuvoston ensimmäinen istunto
Euroopan hiili- ja teräsyhteisön erityisen ministerineuvoston ensimmäinen istunto pidettiin Luxemburgissa. Ministerineuvostosta tuli sittemmin Euroopan unionin neuvosto.
-
1958
1. tammikuutaRooman sopimukset
Rooman sopimuksilla perustettiin Euroopan talousyhteisö (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom). ETYn neuvoston ensimmäinen istunto pidettiin 25. tammikuuta 1958, ja sen puheenjohtajana toimi Belgian ulkoministeri Victor Larock.
-
1965
2. heinäkuutaTyhjän tuolin kriisi
Vuonna 1965 Ranska ilmoitti, ettei se aio osallistua neuvoston istuntoihin yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta syntyneiden erimielisyyksien vuoksi. Kriisi saatiin sittemmin ratkaistua vuoden 1966 Luxemburgin kompromissilla, jonka mukaan päätöksiin vaaditaan yksimielisyys, kun kyseessä ovat olennaiset edut.
-
1967
1. heinäkuutaSulautumissopimukset
Näillä kahdella sopimuksella (1967 ja 1971) kolme yhteisöä (EHTY, Euratom ja ETY) saivat yhteisen neuvoston, yhteisen komission ja yhteisen talousarvion. Coreperistä tuli virallisesti neuvoston valmisteluelin.
-
1973
1. tammikuutaEnsimmäinen laajentuminen
Tanska, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyivät Euroopan yhteisöihin, ja jäsenmaiden määrä kasvoi yhdeksään.
-
1975
11. maaliskuutaEurooppa-neuvoston ensimmäinen kokous
Eurooppa-neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa Dublinissa maaliskuussa 1975.
-
1981
1. tammikuutaKreikka liittyy EU:hun
EU:n jäsenmäärä kasvoi kymmeneen, kun Kreikka liittyi unioniin.
-
1985
14. kesäkuutaSchengenin sopimus
Belgia, Saksa, Ranska, Luxemburg ja Alankomaat allekirjoittivat Schengenissä, Luxemburgissa, Schengenin sopimuksen, jolla poistettiin rajatarkastukset.
Schengenin sopimus mahdollisti vähitellen matkustamisen ilman sisärajoilla tehtäviä passitarkastuksia. Schengenin sopimuksen täytäntöönpano alkoi myöhemmin, vuonna 1995.
-
1986
1. tammikuutaEspanjasta ja Portugalista tulee EU:n jäseniä
Espanja ja Portugali liittyivät EU:hun, mikä nosti Euroopan yhteisöjen jäsenmäärän kahteentoista.
-
1987
1. heinäkuutaEuroopan yhtenäisasiakirja
Euroopan yhtenäisasiakirjalla perustettiin sisämarkkinat, joilla taataan tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus. Samalla käynnistettiin ulkopoliittinen yhteistyö ja laajennettiin määräenemmistösäännön käyttöä neuvoston päätöksenteossa.
Euroopan yhtenäisasiakirja toimi myös oikeusperustana Eurooppa-neuvostolle virallistamalla valtion- ja hallitusten johtajien kokoukset.
-
1992
11. joulukuutaJulkiset istunnot
Vuonna 1992 Edinburghissa pidetyssä Eurooppa-neuvostossa otettiin käyttöön julkiset keskustelut. Käytäntöä on sittemmin laajennettu merkittävästi, viimeksi Lissabonin sopimuksella.
Neuvoston julkisia keskusteluja ja käsittelyjä voi nykyään seurata sen verkkosivustolta.
-
1993
1. marraskuutaMaastrichtin sopimus
Maastrichtin sopimuksen voimaantulon myötä syntyi Euroopan unioni, jonka perustana oli laajennettu "yhteisöpilari". Sopimuksella luotiin talous- ja rahaliitto sekä kaksi uutta pilaria: yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) ja yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa (OSA).
Eurooppa-neuvosto sai Maastrichtin sopimuksessa virallisen aseman: sen tehtävänä on antaa EU:lle tämän kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määritellä kehittämisen yleiset poliittiset suuntaviivat.
Maastrichtin sopimuksella aloitettiin myös siirtyminen euron käyttöön ja käynnistettiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP).
-
1995
1. tammikuutaEU:n neljäs laajentuminen
Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyivät EU:hun. Unionin 15 jäsenmaata käsittivät lähes koko läntisen Euroopan.
-
1997
13. joulukuutaEuroryhmän perustaminen
Eurooppa-neuvosto hyväksyi euroryhmän perustamisen. Euroryhmä on epävirallinen elin, jossa kokoontuvat niiden maiden valtiovarainministerit, joiden rahayksikkö on euro. Ensimmäinen euroryhmän kokous pidettiin 4. kesäkuuta 1998 Senningenin linnassa Luxemburgissa.
-
1999
1. toukokuutaAmsterdamin sopimus
Amsterdamin sopimuksella perustettiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue, ja Schengenin sopimus sisällytettiin osaksi EU:n oikeutta. Sopimuksella muutettiin neuvoston pääsihteerin asemaa: hänestä tuli myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.
-
2002
1. tammikuutaEuro lasketaan liikkeeseen
Eurosetelit ja -kolikot laskettiin liikkeeseen 1. tammikuuta 2002, ja euro korvasi kansalliset valuutat.
-
2003
1. helmikuutaNizzan sopimus
Nizzan sopimuksessa määrättiin toimielinten uudistamisesta EU:n valmistautuessa laajentumaan 27-jäseniseksi. Neuvostoa uudistettiin määräenemmistöpäätösten käytön laajentamiseksi, ja jäsenmaiden välillä otettiin käyttöön tiiviimmän yhteistyön periaate.
-
2004
1. toukokuutaEU:n mittavin laajentuminen
EU:hun liittyi samaan aikaan kymmenen uutta jäsenmaata: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekin tasavalta, Unkari ja Viro. Tämä on EU:n suurin yksittäinen laajentuminen asukas- ja maiden määrällä mitattuna.
Tämän jälkeen EU:ssa oli 25 jäsenmaata.
-
2007
1. tammikuutaBulgaria ja Romania liittyvät EU:hun
Bulgariasta ja Romaniasta tuli EU:n jäseniä. EU:ssa oli nyt 27 jäsenmaata.
-
2009
1. joulukuutaLissabonin sopimus
Lissabonin sopimus tuli voimaan. Sopimuksella uudistettiin EU:n rakennetta ja toimintaa.
Määräenemmistöpäätösten käyttöä laajennettiin neuvostossa.
Eurooppa-neuvostosta tuli unionin täysivaltainen toimielin, jolla on oma puheenjohtaja. Eurooppa-neuvosto oli aiemmin epävirallinen elin, minkä vuoksi myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan asema oli epävirallinen. Puheenjohtajan tehtävää hoiti EU:n neuvoston puheenjohtajana kulloinkin toimineen jäsenmaan valtion- tai hallituksen johtaja.
-
2012
10. joulukuutaEU saa Nobelin rauhanpalkinnon
EU sai vuonna 2012 Nobelin rauhanpalkinnon rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.
Myöntäessään Nobelin rauhanpalkinnon EU:lle Norjan Nobel-komitean perusteena oli, että EU on ollut vakauttava tekijä, joka on auttanut Eurooppaa muuttumaan sodan maanosasta rauhan maanosaksi.
-
2013
1. heinäkuutaKroatia liittyy Euroopan unioniin
Kroatiasta tuli Slovenian jälkeen toinen entisen Jugoslavian maa, joka on liittynyt EU:hun.
Tämän jälkeen EU:ssa on 28 jäsenmaata.
-
2020
31. tammikuutaIso-Britannia eroaa Euroopan unionista
Iso-Britannia erosi Euroopan unionista 23. kesäkuuta 2016 pidetyn kansanäänestyksen johdosta ja molempien osapuolten ratifioitua erosopimuksen tammikuussa 2020.
Päivitetty viimeksi: 29. toukokuuta 2026